|
2008
2.2.08 Kävimme MP-messuilla Rottaporukan kanssa. Tramppareita mukana kymmenkunta. Osa kävi kattelemassa pyöriä, osa ei. Tässä muutama kuva reissulta 1.3.08 Oli Ford-pilkki kuudennen
kerran Ristiinassa. Olimme kerhon kanssa siellä viihdyttämässä lapsia.
Pidettiin lumikenkäjuoksupallonheittokilpailu, sekä lastenpilkkikisat. Mönkkärit
oli myös meidän valvovien silmien alla, joilla lapset saivat itse kokea
vauhdin hurmaa, kuin myös polttomoottorin väkevää voimaa. Kuvia tapahtumasta
löytyy tästä. Kiitos Eeva Paunoselle luottamuksesta kerhoamme
kohtaan, että saimme olla tapahtumassa mukana. Kiitokset Tramppareille, jotka
osallistuivat käytännön järjestelyihin. Siis Arskalle, Sarille, Eevalle,
Hennalle, Ninalle, Antille, Tuopille, sekä Vicelle. T: Pressa No, kun kerran vauhtiin päästiin, niin eikun eteenpäin. Ravintola
Brahessa oli simulaattorirallikisa. Kerhomme kauniimman sukupuolen edustaja Nina
Tiusanen otti ja voitti siinä III:n palkintosijoituksen, onnea Ninalle. Ja eikun vauhti kiihtyy…! Otavassa Koskenpapat järjestivät
pappatuntureilla piha-ajot, joten eikun sinne. Saimme kilpailujoukkueen kasaan
Antin, Tuomaksen ja Jarnon voimin. Tavoitteena meillä oli saalistaa kaikki
mahdollinen Tramppareiden nimiin. No, ihan siihen ei päästy, mutta lähelle
kuitenkin. Vain kaksi palkintoa jaettiin Otavassa muille, kuin Tramppareille.
Antti sai kolme palkintoa, henkilökohtainen hopea- ja joukkuekultamitalit.
Antti palkittiin myös erikoispalkinnolla, koska ajoi ainoana kaikki mahdolliset
lähdöt, mihin oli mahdollista osallistua. Joukkuekisassa ei muilla ollut mitäääään
mahdollisuuksia. Startissa Tuomas otti väkevästi johtopaikan ja antoi
"viestikapulan" Jarnolle. Jarno ajoi piikissä oman osuuden seuraavaan
vaihtoon, jossa "viestikapula" siirtyi ankkurillemme Antille. Antti
toi pappatunturia ruutulippua kohden, kuin Speedway ajoissa konsanaan. Raikuvien
ablodien siivittämänä Trampparit liputettiin voittajiksi. Poikia
kannustamassa oli Jarikka, Katja, Eeva, sekä "tallipäällikkö"
Vice, että allekirjoittanut. Kuvaamisesta ei tahtonut oikein tulla mitään
ääriolosuhteiden johdosta, muuta joitakin otoksia laittelin tänne.
Palkinnot ovat nähtävillä Pökkäri-pubissa. 8.3.08 Pidettiin kokoperheen ulkoilupäivä. Kokoonnuttiin ST1:llä,
josta lähdettiin kävellen kohti linnaniemen taukopaikkaa. Kerholaisia
perheineen oli tällä kertaa n.20henk. Yksi urhea saapui hiihtäen, kuusi käveli.
Jani & Juha tuli rätkillä, niin kuin rätkätapahtumiin yleensäkin
kuuluu. Oli siellä moottorikelkkojakin. Vierailevana tähtenä paikanpäälle
saapui yllättäen Nukke. Tapsa & Tallu keittelivät perinteisesti
nokipannukahveja. Tulilla tirisivät niin makkarat, kuin rotsikatkin. Tänne
laitoin muutaman kuvan paikanpäältä. 5.4.08 Oli Sataman Valojen terassikauden avajaiset. Ohjelmassa oli päiväkaraokea, joka sai suurta suosiota. Illalla oli "bändimeininkiä", joka myös tuntui olevan oikea valinta, kiitos "bändiläisille". Trampparit vastasivat muonituspuolesta kokopäivän ja yön. Siitä saatiinkin kiitosta, ettei tarvitse enää yöllä mennä nesteelle, kun on evästä paikan päällä. Tässä muutama kuva, mitä tuli otettua päivällä. 12.4.2008 Käytiin hohtokeilaamassa Mikkelissä. 13 rohkeaa uskaltautui mukaan. Pidettiin leikkimielinen kilpailu, jossa oli palkintona erittäin arvokkaat kertakäyttöiset keilaus-sukat. Kisasta häipyi leikkimielisyys välittömästi, kun ensimmäinen sai keilapallon käsiinsä. Jokaiselta radalta paras pääsi finaaliin. Eli finalistit olivat Kari, Pekka, Jorma sekä Jarno. Tästä tulikin erittäin tiukka kisa. Pekka ja Jorma olivat tasapisteissä erän jälkeen. Tulos oli 112, eli hätänumero, joskaan kellään ei ollut mitään hätää. Jorma heitti ekalla 7 ja teki paikon. Pekka heitti kaadon, joten mitään epäselvää voittajasta ei ollut. No, tällä kertaan voitto meni Koskenpapoille, mutta hyvä näin. Kisan jälkeen käytiin pienellä neuvoa antavalla Päämaja Pubissa. Särkkäläinen herätteli yhteislaulua bussissa, johon osallistui mm. allekirjoittanut. Muutamalla otoksella lisää täältä. Kiitokset kuljettajalle. 25.4.2008 Järjestimme Pienryhmäkoti Kilpikallion kanssa 12-17v. Diskon. Tuotto lahjoitettiin kokonaisuudessaan Pienryhmäkoti Kilpikallion lasten kesäretken ruokarahastoon. Kiitokset DJ Mikolle. 30.4.2008 Pidettiin perinteinen kirkkosauna Löydön rantasaunalla. Mukana oli myös hemaisevan seksikkäitä pörröpäitä. Muutama otos täällä. 1.5.2008 Pidettiin IV kerran Motoristikirkko. Osanottaneita oli n.200henk. 135 moottoripyörää kerääntyi ST1:n pihalle. Osa pyöristä joutui tilan ahtauden takia jäämään Shellin pihalle. Kerättiin kolehti, jolla ilahdutamme Ristiinan vähävaraisia lapsiperheitä Joulun alla. Kiitokset kaikille osanottaneille. Tapahtumasta muutaman kuvan laitoin tänne. 29.5.2008 Järjestettiin mopopojille/tytöille kurssi. Kurssin tarkoituksena oli antaa käytännön oppeja liikenteeseen harjoittelemalla ja muutenkin. Ilmeisesti tälläistä opetusta ei kaivata, koska ketään ei tullut paikalle. Onhan sekin mahdollista, että viisitoistavuotiaana osataan jo kaikki kaksipyöräisten niksit, eikä tarvita kymmenien vuosien kokemuksen saavuttaneilta mitään. Ei edes ilmainen makkara kiinnostanut. No, tässä kuitenkin rata ja grilli. 4-6.7.08
Pidettiin Ruunatreffen IV, eli kerholaisten viikonloppu. Tällä kertaa oltiin
Hauholla Härkälinnassa.
Paikalle saapui 9
ilmoittautunutta. Mihinhän Make eksyi? Härkälinna on rakennettu
keskiaikaiseen tyyliin, mutta tämän päivän hilkkeillä.
Härkälinnassa on kuvattu myös suuriseikkailu TV-sarja. Myös meidänkin
viikonlopusta olisi voinut tehdä vaikka minkälaisen seikkailuohjelman.
Ohjelmaa riitti koko viikonlopun ajaksi. Jossain vaiheessa kävi kyllä mielessä,
onko paikassa jokin "pöpö" liikkeellä. Kuvia kun katselee, tulee väkisinkin
mieleen olikohan kaikilla yläkerta kunnossa. Kivaa kuitenkin oli, mikä oli
tarkoituskin. Viikonlopun kelitkin suosivat meitä. Käytiin lauantaina
ajelemassa pikkulenkki automuseolle, jossa olikin mielenkiintoista katseltavaa.
Savusaunominen oli kanssa ohjelmassa. Saunaa lämmitettiin ensin 5h. ja sitten
saunaan. Löylyä riitti n.30min. Meniköhän kaikki oikein? Sillä aikaa, kun
saunaa lämmitettiin, käytiin myös perinteinen Mölkkykisa. Niin kuin aina
ennenkin, leikistä oli leikki kaukana. Kisasta muodostui tiukkaakin tiukempi
aina loppuun saakka. Jallu tuli seläntakaa yllättäen ja vei mestaruuden. Sari
tuli kakkoseksi. (Saas nähdä onko henkilökuntalehdessä juttu mölkystä?)
Kolmannesta sijasta kävi Sirpa ja Eeva ankaraa taistoa. Eeva lopulta voitti,
vaikka Sirpa kuulemma juoksi kovempaa. Siis hä? Kyökin puolelta saatiin taas
loistavaa evästä. Kiitokset siitä etenkin Ullalle, joka jaksoi apukokkien
kanssa pitää huolta muonituksesta.
18.7.2008 Oli perinteiset Ristiinan markkinat. Tehtiin pikku kauppaa perinteisesti makkaran ja rokan merkeissä. Vice hoiti lisäksi markkinaporukan kahvihampaitten pakotukset. Kiitokset osallistuneineille! Osa ei kerinnyt ryhmäkuvaan, mutta kuvataan toisen kerran. 22.7.08
Oli suunniteltu, että lähdetään ajamaan vähän isommalla porukalla
rautapersusta. Suunnitelmat oli laadittu siten, että vanhat konkarit ajavat vähän
pitemmän lenkin ja uudet perusajon. 21.7.08 pidettiin ns. ohjaajakokous Pökkäri
Pubin kabinetissa. Sääennuste näytti vähän huonolta, mutta Tapsa oli sitä
mieltä, että menoksi vain. Aamulla kokoonnuttiin Ristiinan ST1:lle täyttämään
viimeiset paperit ja sitten ajoon. Alku näyttikin hyvältä, aurinkoa ja
poutaa. Oli ajettu n. 5h, kun lähestyimme Kuopiota. Vettä alkoi sataa enemmän
kuin laki sallii. Vaajakoskella oltiinkin sitten jo ihan märkiä. Seuraavat 17h
ajoimme sitten vesisateessa. Oulun kohdella alkoi porukka olla jo aika kypsää,
mutta mennä täytyi vielä reilut 300km. Teimme samalla päätöksen, että
konkaritkin jäävät Räisälään. Kunnon vesiperseet saatiin kaikille ja
kokemusta kimppa-ajosta. Muutamia kuva startista maaliin, sekä Jallun
mökiltä laitoin tänne.
Itse en oikein ollut kuvausasennossa. Kiitän kaikkia mukana olleita,
siis Tapsaa, Tallua, Karia, Saria, Leenaa, Ekiä,
Mirvaa ja Jallua. Jallulle vielä erikoiskiitos, että saimme kuivatella
kamppeita ja huilailla mökillä. Katsotaan saisimmeko ensikesäksi vähän
toisenlaisen ajon järkättyä. Suunnitelma muhii jo päässäni, mutta siitä
sitten myöhemmin lisää. 2.8.08 Mami Satkusta halusi Mexicolaiset billeet, niinpä teimme ne. Paikalla oli melkein aito Mexicolainen kokki. Laitoimme muutaman Trampparin toimesta evästä ja hatutimme halukkaita. Vierailijoitakin saapui WIMAn suunnalta ihmettä katsomaan. 4-9.8.2008 WIMA 2008 Rally Historic Saimaa in Finland järjestettiin Ristiinassa. Tapahtuma oli kansainvälinen naismotoristien jokavuotinen kokoontuminen. Torstai 7.8.2008 oli enempi yleisölle suunnattu tapahtumapäivä. Muutoin tilaisuus oli suljettu. Laitan tapahtumasta kuvia tänne, sitä mukaan kun saan niitä. 13.9.2008. oli 24min LeMans ajot pappatuntureilla Otavassa. Tarinani perustuu vain kuulopuheisiin, koska allekirjoittautunut oli "sikailemassa". No, joka tapauksessa Tramppareilta oli joukkue paikalla. Kisa oli sujunut loistavasti siihen saakka, kunnes "Tunska" rupesi piiputtelemaan. Kerran Mika jo korjasi sen, kun ketjut eivät pysyneet päällä. Sitten vähän ajan päästä se sitten ei enää suostunut käymään ollenkaan. Jos vehkeet olisivat kestäneet, olisi voitto ollut Tramppareille varma. Oli nimittäin ollut sen verran vauhdikasta menoa. Seuraavaan kisaan on sitten oma kalusto jo tekeillä Tuopin verstaassa. Vicen sanoja lainatakseni, "varoitus seuraavaan kisaan on annettu". Kiitokset kaikille kisateamiin osallistuneille! Team oli seuraavanlainen. Kuljettajat: Marko Piispanen, Mika Lindén, Tuomas Partio. Tallipäällikkö: Kari Häkkinen. Päämekaanikko: Jarmo Sinkman. Laittelen tapahtumasta kuvia tänne. SM
Vaakuna-Ralli oli 20.9.2008. Oltiin 9 kerholaisen voimin evästämässä 3-5.10.2008 Pidettiin "perinteiset" ajokauden päättäjäiset Piikatytön mökillä. Kelit eivät ihan suosineet ulkoleikkejä ajatellen. Sisäpeleistä "paskahousu" muodostui viikonlopun suosikiksi. Kokeiltiin myös Trivial pursuit-peliä, mutta Sarin ylivoimaisuus kypsytti muut, niinpä paluu paskahousuun tuntui viisaammalta. Viikonloppu sujui hyvin rauhallisissa merkeissä saunoen ja virkistäytyen. Kommelluksia ei suuremmin tapahtunut, yhtä röntyilyä pimeässä metsässä ja yhtä sängystä putoamista lukuun ottamatta. Tästä löytyy pieni kuvagalleria viikonlopusta 1.11.2008 Pidettiin Wimalaisten kanssa talkoosauna kesän ralliin osallistuneiden talkooväen kanssa. Tapahtumapaikka oli Kyyrönkaita. Pidettiin pieni tietokilpailu, jonka voittajaksi kruunattiin Tramppareiden Vice, eli K Häkkinen. Saunottiin, uitiin, syötiin, tarinoitiin ja sitten Sataman Valoihin rokkaamaan. Rokista vastasi Black Devils´. Latasin illankulusta muutaman kuvankin. Ilmeisesti Ristiinan vedessä on jotain sanomista, kun oli aika huonohampaisia liikkeellä. 5.12.2008 Pidettiin
perinteinen pikkujoulu mutterituvalla. Ruokailua 7.12.08 Harri |
||||